

COLLISION FREE! MENETELMÄVALMENNUS
Valmennus turvalliseen, taloudelliseen ja joustavaa ajotapaan
Teoriavalmennuksessa keskitytään tehokkaaseen näkemiseen, tilan suojeluun ja ennalta ehkäisyyn. Asioita lähestytään kuvien, keskusteluiden, työkirjan ja videoinserttien kautta. Teoriavalmennus voidaan toteuttaa esimerkiksi kokouspäivän yhteydessä.
Henkilökohtainen ajovalmennus aloitetaan ajoanalyysillä, jossa kartoitetaan kuljettajan ajotavoista johtuvat kolaririskit, ajon taloudellisuus ja joustavuus. Palauteen ja kouluttajan malliajon jälkeen kokeillaan uusien ajotapojen viemistä käytäntöön. Harjoittelun jälkeen ajetaan vertailuksi uusi ajoanalyysi. Kuljettaja saa valmennuksesta kirjallisen palautteen johon on yksilöity turvallisuusindeksi, keskikulutus, CO2 päästöt ja ajoaika sekä täsmäohjeet ajotapojen kehittämiseksi turvalliseen, taloudelliseen ja joustavaan suuntaan. Ajovalmennukset voidaan toteuttaa alueellisesti ennalta sovittuina valmennuspäivinä. Tilaajalle toimitetaan valmennusraportti, josta ilmenevät mitatut tulokset kuljettajakohtaisesti.
Kesto 2,5 h teoriavalmennusta ryhmässä ja 1,5 h henkilökohtaista ajovalmennusta.
KAUPUNKIAJOVALMENNUS
Valmennus turvalliseen kaupunkiajoon ja pysäköintiin
Teoriavalmennuksessa keskitytään tyypillisien kaupunkikolaririskien välttämiseen ja turvalliseen pysäköintiin. Asioita lähestytään kuvien, keskusteluiden ja videoinserttien kautta. Teoriavalmennus voidaan toteuttaa esimerkiksi kokouspäivän yhteydessä.
Henkilökohtainen ajovalmennus aloitetaan ajoanalyysillä, jossa kartoitetaan kuljettajan ajotavoista johtuvat kolaririskit, ajon taloudellisuus ja joustavuus. Ajovalmennus sisältää harjoituksia hätätilanteisiin ja pysäköintiin. Valmennuksessa havainnollistetaan auton katvealueet sekä konkreettiset tavat auton mittojen hahmottamiseen. Ajovalmennukset voidaan toteuttaa alueellisesti ennalta sovittuina valmennuspäivinä.
Kesto 2,5 h teoriavalmennusta ryhmässä ja 1,5 h henkilökohtaista ajovalmennusta.
MAANTIEAJOVALMENNUS
Valmennus turvalliseen ja ergonomiseen maantieajoon
Teoriavalmennuksessa keskitytään tyypillisien maantiekolaririskien välttämiseen ja ajoergonomiaan. Asioita lähestytään kuvien, keskusteluiden ja videoinserttien kautta. Teoriavalmennus voidaan toteuttaa esimerkiksi kokouspäivän yhteydessä.
Henkilökohtainen ajovalmennus aloitetaan turvallisen ja ergonomisen ajoasennon säätämisestä. Maantiellä arvioidaan kuljettajan ajotavoista ja toiminnasta johtuvia riskejä. Tärkeänä osana maantieajovalmennusta ovat hätätilanneharjoitukset. Harjoittelun aiheita ovat tehokas hätäjarrutus, pientareelta palaaminen ja nokkakolarin väistäminen.Riskien arviointia ja riskitason säätämistä harjoitellaan yhdessä. Ajovalmennukset voidaan toteuttaa alueellisesti ennalta sovittuina valmennuspäivinä.
Kesto 2,5 h teoriavalmennusta ryhmässä ja 1,5 h henkilökohtaista ajovalmennusta.
LIUKKAAN KELIN VALMENNUS
Valmennus turvalliseen talviajoon
Teoriavalmennuksessa keskitytään keinoihin välttää liukkaalla kelillä syntyvät vaaratilanteet ennakolta ja käydään läpi toimintamalleja hätätilanteita varten. Lisäksi käymme läpi äkillisen voimakkaan stressin vaikutusta ihmiseen ajoneuvon kuljettajana. Mahdollisuuksien mukaan tutustumme turvallisuustalossa passiivisten turvalaitteiden toimintaan.
Ajovalmennus toteutetaan liukkaan kelin radalla enintään 6 henkilön pienryhmissä. Radalla harjoitellaan toimintaa hätätilanteessa ja tutustutaan auton aktiivisten turvajärjestelmien toimintaan. Tärkeänä osana liukkaan kelin valmennusta on ymmärtää nopeuden merkitys omiin toimintamahdollisuuksiin. Harjoitteet ovat yksinkertaisia ja käytäntöön siirrettäviä toimintamalleja, joita on mahdollista toteuttaa myös äkillisen stressin alaisena. Oikeaa toimintaa harjoitellaan suoralla sekä kaarteessa ja mahdollisuuksien mukaan erilaisilla kitkapinnoilla.
Kesto 2 h teoriavalmennusta ryhmässä ja 2 h ajovalmennusta pienryhmissä.
PIMEÄN AJON VALMENNUS
Valmennus turvalliseen ajamiseen pimeällä ja hämärässä
Teoriavalmennuksessa keskitytään keinoihin välttää pimeällä ja hämärässä syntyneet vaaratilanteet ennakolta. Keskeisenä aiheina ovat näkeminen, näkyminen ja tehokas valojen käyttö. Lisäksi käymme läpi keinoja ajovireyden ylläpitämiseksi ja tutustumme pimeällä näkemistä helpottaviin järjestelmiin.
Ajovalmennus toteutetaan pimeän ajon harjoitteluun sopivalla alueella pienryhmissä. Havainnollistamme oikean valojen käytön merkityksen tehokkaaseen näkemiseen sekä keinoja tulla nähdyksi. Harjoittelemme tehokasta valojen käyttöä erilaisissa tilanteisa, mutta käytännön valmennuksen pääpaino on asioiden todentamisella ja oivaltamisella.
Kesto 2 h teoriavalmennusta ryhmässä ja 2 h ajovalmennusta pienryhmissä.